Vähän perspektiiviä

Nämä männyt.

Kuinka kauan ne ovat seisoneet tässä?

Kestäneet tuulet ja tuiskut.

Kasvaneet auringonlämmöstä.

Seminaarinmäellä.

Jyväskylän yliopiston kampuksella.

Ne ovat nähneet tuhansia opiskelijoita.

Iloisia.

Onnellisia.

Pelokkaita.

Surullisia.

Niiden runkoihin on nojattu.

Niitä on koskettu.

Halattu.

Niille on kuiskittu salaisuuksia.

Ja niiden yllä.

Sinitaivas.

Valkoiset pilvihattarat.

Kevätauringon lupaus.

Kohta kaikki on hyvin.

Suuri tuntematon

Suuri tuntematon.
Möykky.
Tulit ja vaiensit meidät.
Mikä maaginen voima!
Suomi hiljeni.
Eurooppa hiljeni.
Maailma hiljeni.

Piti mennä lauantaina teatteriin.
Ei mennä vaikka liputkin tuli jo ostettua.

Vapuksi suunniteltiin Hangon reissua.
Ihanaa rauhoittumista siellä.
Ei ehkä mennä sinnekään.

Loppui kiire.
Ei jumppaa kuntosalilla.
Aikataulutettuja päiviä.
Suuria suunnitelmia.

Tai tietysti voi suunnitella vieläkin!
Haaveilla.
Unelmoida.
Fiilistellä.

Opiskella.
Oppia.
Auttaa.
Ottaa apua vastaan.

Ymmärtää. Taas kerran.
Meillä on vain tämä hetki.
Tulevasta ei ole varmuutta.
Suunnitelmat muuttuvat.
Ja hyvä niin.

Oi elämän kevät!

Kaupungin kadut täyttyvät kuorma-auton tööttäyksistä.
Nuorten huudoista.
Elämä, täältä tullaan!
Juuri nyt tuntuu vahvalta, villiltä ja vapaalta.
Kaikki on mahdollista.
Mikään ei ole mahdotonta.
Kuorma-auton lava on täynnä energiaa.
Pulppuavaa ja räiskyvää.
Elämänilo täyttää meidät muutkin.

Joskus minäkin seisoin siellä.
Olo oli kaikkivoipa.
Ja koko päivä niin tärkeä.
Miten siitä voi olla jo niin kauan?
Kun muistan yksityiskohdatkin.
Mitä nämä vuodet ovatkaan tuoneet tullessaan?
Hyvää ja huonoa.
Tähtisadetta ja pohjamutia.
Enkä ole valmis vieläkään.
Koskaan.

Abit!
Silloin juhlitaan kun on juhlan aika.
Toivon teidän jokaisen elämään
sopivan coctailin rentoutta ja sisukkuutta.
Kippis!

Kun ajatustulva hiljenee

Kävellessäni lasken aluksi askeleitani,

jotta saan ajatustulvan rauhoittumaan. 

Ja kun se hiljenee, tulee tilaa läsnäolon voimalle. 

Silloin huomaan ympäristönikin ihan eri tavalla.

Talvella tunnen pakkasen nipistyksen nenänpäässä. 

Näen kauniin lumihiutaleen leijuvan hitaasti maahan. 

Lumi narskuu kenkien alla. 

Liikenteen äänet kuuluvat kumeina jostakin kaukaa.

Keväällä lintujen konsertti huumaa korvani. 

Heleänvihreä luonto lumoaa mieleni. 

Auringon suloiset säteet lämmittävät kehoni.

Kesällä liplattavat laineet. 

Lokin kirkuvat elämänriemua. 

Kukkaniitty hehkuu väriloistoaan. 

Aurinko ei malta laskea ollenkaan.

Syksy värjää puidenlehdet kymmenin keltaisen ja oranssin sävyin. 

Muuttolinnut muodostavat auroja. 

Tihkusade kosteuttaa kasvot. 

Raikasta ilmaa on helppo hengittää.

Kirjoittamani juttu on julkaistu Sinulle-Facebookissa 3.2.2020 ja löytyy kokonaisuudessaan: 
https://www.facebook.com/sinullekin/

La Tavola Italiana

Italiassa ja Espanjassa olen ihaillut niitä.
Perheitä, jotka syövät pitkän pöydän ääressä.
On lapset, vanhemmat, isovanhemmat ja ehkä neljättäkin sukupolvea.
Iloa, riemua, naurua, huutoa.

Ja ruokaa!
Tarjoilijat kantavat pöytään aina vaan uusia kippoja ja kuppeja.
Täyteläiset juomat täydentävät nautinnon.

Nyt sain kokea sen itsekin.
Äitini syntymäpäiväjuhlaa vietettiin koko perheen kesken.
11 henkeä kohotti kuplivan maljan.
Pitkä pöytä notkui herkkuja
Tarjoilijat hääräsivät ympärillä.
Makunautinto toisensa jälkeen hiveli aisteja.
Tunnelma oli katossa.
Tai oikeastaan korkeammallakin.

Täydellistä.

Kevät on kevyt

Vaikka on vasta tammikuu, sen aistii jo.
Kevään.
Jokainen auringonsäde luo toivoa.
Linnun lirkutus iloa.

Kohta tippuvat räystäät.
Solisevat purot.
Tuulen kosketus muuttuu pehmeäksi.

Kevät on kevyt.
Kuin huoleton, iloisesti hyppelevä lapsi.
Lupaus.
Ihan pian minä olen siellä.

Läsnäolosta syntyy voima

Silmissä siintää Olavinlinnan silhuetti.
Kyrönsalmi lainehtii lempeästi.
Pihalla ritisee grilli.
Sisällä tuoksuu vastapaistettu sämpylä.
Kukkaset hymyilevät vienosti.
Joku on lähtenyt kävelylle Savonlinnan torille.
Toinen rentoutuu porealtaassa.
Kolmas on syventynyt keskusteluun hoitajan kanssa.
Kenelläkään ei ole kiire.
Läsnäolosta syntyy voima.
Tämä palvelutalo on täyttä luksusta!

Usko tai älä, tämmöisiä paikkoja on olemassa. Vaikkapa Hopearanta Savonlinnassa. Kirjoittamani juttu löytyy kokonaisuudessaan upeiden kuvien kera täältä

Maljassa poreilevat elämäniloiset kuplat

Muistisairaiden palvelutalossa vältellään rutiineita!
Jokainen asukas on oman elämänsä päähenkilö.
Kaikkien tarina on tärkeä.
Siellä kävellään, uidaan, marjastetaan, tanssitaan, lauletaan ja soitetaan flyygeliä.
Juhlitaan nimipäivät, syntymäpäivät, itsenäisyyspäivät, joulut ja juhannukset.
Pilkotaan salaatit, pyöritellään pullat ja koristellaan piparkakut.
Pidetään pizzaperjantai.
Nautitaan viikonlopun brunssi pitkän kaavan mukaan.
Asukkaiden kasvoilla loistaa hymy.
Henkilökunnan kosketuksesta hohkaa välittäminen.
Maljassa poreilevat elämäniloiset kuplat.

Usko tai älä, tämmöisiä paikkoja on olemassa. Vaikkapa Tupahova Sastamalassa. Kirjoittamani juttu löytyy kokonaisuudessaan upeiden kuvien kera täältä

Elämä on ihmeitä vanhanakin

Mitäpä jo odottaisitkin vanhuudenpäiviä?
Joutenolon aikaa.
Riisuisit ison asuntosi muistot.
Myisit, lahjoittaisit ja antaisit ennakkoperinnöksi.
Jättäisit itsellesi vain sen mitä haluat.
Muuttaisit uuteen kotiin.
Semmoiseen, missä seinät havisevat historiaa.
Näköala salpaa hengityksen.
Ulkoilumaastot kutsuvat liikkumaan.
Saisit niin paljon yksinoloa kun vaadit.
Sen verran seuraa kun kaipaat.
Sinun makuaistiasi hellittäisiin joka päivä.
Sinulle tarjoiltaisiin elämyksiä.
Ystävällisiä sanoja ja iloisia hymyjä.

Usko tai älä, tämmöisiä paikkoja on olemassa. Vaikkapa Villa Ensi Helsingissä. Kirjoittamani juttu löytyy kokonaisuudessaan upeiden kuvien kera täältä

Uudesti syntynyt

Ajatukset sinkoilevat.
Mieli on levoton.
Mihinkään ei jaksa keskittyä.
Tiedän kyllä lääkkeen, mutta juuri nyt siihen ei ole aikaa.
Josko sittenkin?
Edes 10 minuuttia.
Levitän joogamaton lattialle.
Maadotan itseni mattoon.
Hengitän syvään, syvään, syvään.
Sisään, ulos, sisään, ulos.
Jo se rauhoittaa.
Keho tahtoo lisää.
Rauhallisia liikkeitä.
Helppoja asanoita.
Venyn vähän.
Jatkan hengittelyä.
Rentoudun.
Ajatukset siirtyvät hurjasta laukasta leppoisaan käyskentelyyn.
Mieli aallokosta laineen liplatukseen.
Olo on kuin uudesti syntyneellä.

Se ritisee

Se ritisee.
Rätisee.
Tuo lämpöä.
Valoa.
Kun sitä tuijottaa, katoaa aika.
Paikka. Ja kaikki muu.
On vain se hetki.
Rauha.
Tuo taianomainen tuokio.
Tuli.

Oodi orkidealle

Joka joulukuu ne ilmestyvät.

Nuput, nuo vaaleat pampulat.

Lupaus.

Ja kun alkaa tammikuu, ne aukeavat.

Niin herkkinä, yksinkertaisina ja kauniina.

Täyttymys.

Mistä tämä tropiikin kasvi saa voimansa?

Pimeimpään aikaan, Suomen kaamoksessa.

Kun valoa on vain muutama tunti päivässä ja

aurinkoa ei senkään vertaa.

Ihme. 

Voimakas, sitkeä, vaatimaton, uskollinen orkideani.